Oppilaan poissaolo-ohjeistus

Oppitunneille osallistuminen on lapsille ”työtä”, joten poissaolo tunneilta edellyttää perusteltua syytä. Pääsääntönä on se, että opetuksesta poissaolosyyksi kelpaavat samat syyt kuin aikuisilla töistä poissaoloon. Poissaolosta on asianmukaisesti ilmoitettava opettajalle.

Muusta kuin sairaudesta johtuvasta poissaolosta on aina sovittava oman opettajan/luokanvalvojan kanssa.

Lomamatkojen osalta koulun toivomus on, että matkat pyrittäisiin tekemään oppilaiden loma-aikoina. Mikäli kuitenkin loma- / muu matka osuu koulujen työajalle, huolehditaan läksyistä ja opittavien asioiden läpikäymisestä kotona. UUTTA: Lomaa anotaan Kummun koulun wilman kautta.

Viikon (5 arkipäivää) ja sitä lyhyemmät vapautukset koulutyöstä myöntää oma opettaja. Jos koulusta poissaolopäiviä on 6 tai enemmän, niin poissaoloanomus tehdään rehtorille.

Oppilaan tulee kysyä opettajalta hyvissä ajoin ennen poissaoloaan ne tehtävät, jotka tulee olla tehtyinä kouluun palattaessa. Loman takia opiskelussa jälkeen jääneelle oppilaalle annetaan tukiopetusta harkinnanvaraisesti.

KUMMUN KOULU